Sir Elton John on tehnyt merkittävän, jo yli kuusi vuosikymmentä kestäneen uran musiikin saralla. Tuon 60 vuoden aikana on ...
Harvassa ovat aktit, joiden edesottamuksia on voinut seurata Soundin sivuilta koko lehden historian ajan. Ian Andersonin ...
Jolly Jumpersin yllättävä esiintyminen Jytäkesä Go-Go -festareilla kuului ehdottomasti viime vuoden suurimpiin tähtihetkiin.
Raahessa vuonna 1992 perustettu goottimetalliyhtye Charon lopetti toimintansa vuonna 2011 viiden julkaistun pitkäsoiton ja ...
Elonkerjuu-yhtyeen solistinakin tunnettu Juha Lagström työstää parhaillaan seuraajaa vuoden 2022 Lapsista kolmas ...
Sakari Kukon johtama kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rockia yhdistelevä yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa Piirpauke-nimellä keväällä 1975 ja samana vuonna julkaistiin myös yhtyeen tunnetuim ...
4.4.2025 ensi-iltansa saavan Minecraft-elokuvan soundtrackilta on julkaistu maistiaisena I Feel Alive -niminen kappale, jonka ...
Guns N’ Roses -kitaristi Slash on tavannut pitää itsensä kiireisenä erinäisten sooloprojektien ja muiden levyillä ja ...
Primus-keulakuva Les Claypool on laittanut ”Large Margena” tunnetun kiertuebussinsa myyntiin. Onnikka löytyy eBaystä ja ...
Metallica-kitaristi Kirk Hammett jutusteli Telegraphin tuoreessa haastattelussa muun muassa maineestaan yhtyeen sisäisenä ...
Kaikenkarvaisilla okkultistisilla aiheilla leikittelevä taustatarina ja säännöllisesti ”vaihtuvat” keulaluvat ovat olleet ...
Neil Youngin Ukrainaan suunnittelema ilmaiskonsertti on peruttu. Young sanoo, ettei ”voi hyvällä omallatunnolla” viedä ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results